perjantai 25. tammikuuta 2013

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys


Huh huh ja wau! Olen pyörällä päästäni ja siihen on syynä Marjo Niemen Ihmissyöjän ystävyys (Teos 2012). Pitkään aikaan en ole lukenut mitään näin herkullista!

Kirjassa kerrotaan kaksi tarinaa isoista asioista: eurooppalaisuudesta ja Euroopan verisen historian musertavasta painolastista; syyllisyydestä ja avuttomuudesta; köyhyydestä ja rikkaudesta.  Toinen tarinoista vyöryy lukijan tajuntaan vihansekaisella vimmalla ja vaikka toinen on hillitympi, samat isot teemat kiertyvät siihenkin.

Niemen kirjan päähenkilö on Köyhä ja Vihainen. Hän on nuori nainen, joka yrittää selviytyä parhaan ystävänsä itsemurhasta ja sisällään vellovasta syyllisyydestä, jota hän tuntee ollessaan eurooppalainen.

”Saatanan kusipäät kun teitte sellaista. Saatanan kusipäät kun teitte minulle tällaisen historian. Ihmisen ansioluettelo on raskauttavaa luettavaa. Tunnen suurta vierautta lajiani kohtaan. Minä inhoan, halveksin ja vihaan Eurooppaa. Minä todella olen parempi kuin.”

Angstiselle päähenkilölle biojätepussin vieminen roskikseen ei ole vain biojätepussin viemistä roskikseen, vaan seurausta Euroopan mätää tihkuvasta historiasta. Tuo mätä tunkeutuu kaikkialle päähenkilön elämään: mikään ei ole siitä irrallaan, kaikki kietoutuu kaikkeen, eikä historiaa pääse pakoon edes peiton alle, saatikka roskikselle.

Kannattaako yksilön yrittää vai onko kaikki turhaa? Onko rikas aina väärässä? Onko köyhä aina katkera? Miksi emme tee mitään? Pitäisikö koko ajan tehdä jotain? Kenen syytä kaikki on? Miksi emme pysty nauttimaan mistään? Miksi mikään ei riitä? Mihin menneisyyttä voi paeta? Mikä tulevaisuudessa odottaa? Isoja kysymyksiä, joihin Niemi ei anna vastauksia. Ne lukijan täytyy löytää itse.

Tartu tähän:

1. Jos haluat pohtia isoja asioita, etkä halua päästä helpolla.
2. Jos rakastat rikasta kieltä.
3. Jos haluat yrittää ymmärtää humanistien ajatuksenjuoksua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti