maanantai 25. helmikuuta 2013

David Benioff: Varkaiden kaupunki


”Et ole ikinä kokenut sellaista nälkää; et ole ikinä palellut niin.”

Syyskuussa vuonna 1941 saksalaiset piirittivät Leningradin kaupungin ja reilun kahden vuoden jälkeen, tammikuussa 1944, kaupunki vapautettiin. Yli 900 päivää Leningrad oli täysin eristyksissä muusta maailmasta ja 600 000 ihmistä kuoli sairauksiin, nälkään ja kylmyyteen. Tähän kauhistuttavaan ajanjaksoon amerikkalainen David Benioff sijoittaa romaaninsa Varkaiden kaupunki (WSOY 2009) tapahtumat, eikä lukija voi kuin haukkoa henkeään tämän siviiliväestöön kohdistuneen armottoman sotatoimen keskellä.

Kirjan päähenkilö, juuri 17 vuotta täyttänyt Lev, syyllistyy piiritetyssä kaupungissa pahimpaan mahdolliseen rikokseen: varkauteen ja luulee jo päiviensä olevan luetut. Odotellessaan vankilassa tuomiotaan, Lev kuitenkin kutsutaan sellikaverinsa kanssa korkea-arvoisen everstin puheille, jolla on pahantekijöille ehdotus. Jos pojat onnistuisivat tuomaan everstin tyttären hääkakkua varten kaksitoista kananmunaa viiden vuorokauden kuluessa, heidät armahdetaan. 

Tästä alkaa kaksikon vauhdikas seikkailu nälän ja kylmyyden riivaamassa kaupungissa ja sen ulkopuolella. Vaikka kirjassa välillä kuvaillaankin sanoinkuvaamatonta kurjuutta ja epätoivoa, tarina ei ole musertavan synkkä.  Kaksikon kepeä keskinäinen naljailu keventää tarinaa ja vauhdikaasti etenevä ja helposti seurattava juoni pitää lukijan tiukasti otteessaan. Kirja sopii hyvin vähän tottumattomallekin lukijalle.

Tartu tähän:

1. Jos olet historiallisten romaanien ystävä.
2. Jos pidät vauhdikkaista juonenkäänteistä.
3. Jos haluat innostaa teini-ikäisen poikasi/oppilaasi lukemaan kaunokirjallisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti