torstai 28. helmikuuta 2013

Lauri Järvilehto: Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmien työpaikan.


Kysy itseltäsi seuraavan kuukauden aikana joka aamu: Menenkö tänään mielelläni töihin? Jos vastaus on useimmiten kielteinen, kannattaa tarttua Lauri Järvilehdon kirjaan Upeaa työtä! (Tammi 2013), sillä voit saada siitä potkua muutokseen, jonka tarpeessa selvästi olet.

Järvilehto lähtee kirjassaan liikkeelle kutsumuksesta: ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että jokainen voisi tehdä sitä työtä, missä kokee olevansa parhaimmillaan. Kutsumuksellinen työ on sellaista tekemistä, jonka toisaalta osaa ja jota kohtaan suhtautuu intohimoisesti. Kirjassa esitelläänkin muutamia näppäriä keinoja, joiden avulla lukija voi lähteä selvittelemään omaa kutsumustaan. Mistä asioista oikeasti ja aidosti nautin elämässäni? Mitä haluaisin tehdä enemmän? Saisinko tehtyä nykyisestä työstäni innostavampaa?

Taidot ja intohimo eivät kuitenkaan riitä, sillä työstä on saatava myös elanto. Ei auta vaikka olisit Suomen taitavin ja innokkain hyönteistutkija, jos työpaikkoja alallasi on tasan kaksi ja ne on tukevasti täytetty vuosiksi eteenpäin. Kutsumuksellisen työn voi kuitenkin löytää jostain toisaalta, jos oppii ajattelemaan laajemmin. Jossain tapauksessa työ on keksittävä itse. Tässä osuudessa Järvilehdon kirja on parhaimmillaan ja lukija saa uusia, tuoreita ja  käytännönläheisiä vinkkejä työnhakuun ja yrittäjyyteen.

Järvilehto painottaa kirjassaan sitä, että tie kohti upeaa työtä ei käy helposti. Se ole passiivista kotona odottelua, vaan vaatii aikaa ja uhrauksia. Se on väistämättä täynnä epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. Lopputulos on Järvilehdon mukaan kuitenkin kaiken vaivan väärti.

Huom! Jos olet perehtynyt tämänkaltaiseen kirjallisuuteen aiemmin, voit hypätä huoletta alkuosan yli, sillä Järvilehto pohjaa ajatuksensa kaikkiin samoihin ennestään tuttuihin tutkijaguruihin  (Maslow, Frankl, Mintzberg Csíkszentmihályi, Seligman jne.) sekä nostaa esiin nykyajan tyyliin myös suuret messiaat Steve Jobsin ja Richard Bransonin.

Tartu tähän:

1. Jos haluat uutta potkua elämääsi.
2. Jos nykyinen työsi kyllästyttää ja olet aikeissa vaihtaa alaa.
3. Jos haluat hyviä käytännön vinkkejä työnhakuun tai yrittäjyyden aloittamiseen.

4 kommenttia:

  1. Tuo kirja sopisi minulle tällä hetkellä kuin nenä päähän! Olen nimittäin juuri sellaisessa tilanteessa, että jotain uutta potkua (ehdottomasti siis uutta uraa) on kehiteltävä ja mentävä elämässä eteenpäin. Täytyypä käydäkin vaikka huomenna kirjakaupan kautta :).

    Ja blogistasi sen verran, että olen koukussa! Taidokasta kirjoitustasi on miellyttävä lukea ja olen myös löytänyt täältä monta uutta kirjaa, jotka on ehdottomasti saatava kirjahyllyyn :).

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Mahtavaa, kun kirjoitukseni on osunut juuri oikeaan hetkeen elämässäsi ja kiitos myös kehuista!

    Jos olet suunnittelemassa ihan oman yrityksen/toiminimen pystyyn panemista, suosittelen sinulle luettavaksii myös seuraavia teoksia:
    Lisa Sounio: Brändikäs (helppolukuinen, hauska ja asiantunteva kirja siitä, miten luoda itselleen oma henkilökohtainen brändi; kirja tsemppaa ja kannustaa)
    Katleena Kortesuo: Näin teet itsestäsi brändin (samantapainen kuin edellinen, mutta enemmän konkreettisia käytännön neuvoja)
    Jari Parantainen: Tuotteistaminen (ei riitä, että on hyvä idea - se on osattava myös paketoida oikein ja siihen tämä Parantaisen kirja on numero 1! Parantainen kirjoittaa hauskasti ja elävästi ja kirjaa on ilo lukea, vaikka kirjan nimi onkin kuivakka.)

    Aurinkoista kevättä ja onnea uudelle uralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Tuota Parantaisen kirjaa olin itseasiassa jo muutama päivä sitten menossa kirjastosta lainaamaan, mutta hyllyssä ei ollut yhtään kappaletta jäljellä. Mukaan lähti kuitenkin samaiselta kirjailijalta kirjat "Pölli tästä" ja "Pölli tästä 2" :).

      Poista
  3. Pölli tästä onkin oivaa luettavaa: kepeän asiantuntevaa tekstiä ja hyviä havainnollistavia esimerkkejä! En tiennytkään, että siitä on toinen osa ilmestynyt - täytyypä laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista