Krista
on ulkoisesti täydellinen, mutta sisäisesti epävarma sinkku. Hän odottaa
elämänsä miestä, joka ottaisi kaiken käsiinsä ja näyttäisi suunnan. Kristasta olisi
niin ihanaa, kun ei tarvitsisi itse päättää. Voisi vain mennä sinne, minne
toinen määrätietoisesti ohjaa. Krista on tottunut odottamaan, valmistautumaan
ja kuluttamaan aikaa. Mies tulee, muttei koskaan jää.
Kiira
on nuori tyttö, joka on viettänyt vuoden Amerikassa ja palannut takaisin
Suomeen. Hän on kokenut matkallaan jotain ainutlaatuista mutta joutunut myös
hämmentymään ja pettymään. Suomessa hän ei tunnu löytävän paikkaansa, koska ei
tiedä, missä se edes olisi.
Virpi
Pöyhönen kietoo esikoisromaanissaan Hän rakastaa minua (WSOY 2013) nämä kaksi
henkilöä yllättävästikin yhteen. Hän kirjoittaa isoista, vaikeista ja ihmistä
repivistä asioista, mutta tekee sen poikkeuksellisen hienovaraisesti, jopa
runollisesti. Pöyhösen tarinassa ei räkä roisku eikä hiki haise. Kaikki on
kerrottu kuulaasti ja kauniisti, vaikka sisällä myrskyää ja raivoaa.
Läpipääsemätön
teflonpinta kätkee molempien henkilöiden sisään epävarmuuden ja pelon.
Kumpikaan ei uskalla ottaa paikkaansa. Kumpikin elää muiden kautta. Kumpikaan ei
uskalla olla sitä, mitä on. Kumpikaan ei uskalla elää. Kirjan nimessä kiteytyy
jotain hyvin olennaista. Hän rakastaa minua. Hänen on pakko. Tai muuten en ole
mitään.
Mitä enemmän aikaa kuluu,
sitä paremmalta Pöyhösen kirja tuntuu. Minä pidin tästä.
Tartu tähän:
1. Jos haluat lukea
kauniisti kirjoitetun tarinan rakastamisen vaikeudesta.
2. Jos etsit omaa tietäsi.
3. Jos haluat suosia
kotimaista laatukirjallisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti