tiistai 7. toukokuuta 2013

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta


Haruki Murakami aloitti juoksuharrastuksen ollessaan 33-vuotias ja rapakunnossa. Muutama vuosi aikaisemmin hän oli jättänyt hektisen työnsä baarinomistajana, päättänyt toteuttaa unelmansa ja ryhtyä kirjailijaksi. Istumatyön seuraukset alkoivat kuitenkin pian näkyä: paino nousi ja kunto rapistui. Murakami tajusi, että mikäli hän halusi pitkän uran kirjailijana, hänen täytyisi alkaa pitää fysiikastaan parempaa huolta. Hän aloitti juoksun.

Tässä kirjassaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (Tammi 2011) Murkakami kertoo lukijalle siitä, miten hän muuttui huonokuntoisesta löllykästä juoksusta nauttivaksi maratoonariksi. Hän kertoo, kuinka vaikeaa liikkuminen alkuun oli ja kuinka hän tätä nykyä pitää siitä. Juoksusta on tullut osa hänen jokapäiväistä elämäänsä. Siitä on tullut hänelle rutiini ja elinehto.

Joskus liikunnallista elämänmuutosta käsittelevät kirjat ovat fundamentalistisia julistuksia yhdestä oikeasta elämäntavasta, mikä useimmiten vain tuppaa ärsyttämään. Ylenpalttinen liikunnan riemun hehkuttaminen ei välttämättä ole paras tapa kannustaa sohvaperunoita ylös, ulos ja liikkeelle. Murakamin kirja ei onneksi ole tällainen. Hän totta kai pitää juoksemisesta, muttei tuputa, tyrkytä eikä kehuskele. Koska liikunta pitää Murakamin kropan ja mielen virkeänä, hän kannustaa jokaista etsimään oman lajinsa, mutta muistaa myös painottaa, että kaikille se ei välttämättä ole juoksu. Eikä kaikkien välttämättä tarvitse ryhtyä maratoonareiksi: viiden kilometrin lenkkikin silloin tällöin on ihan hyvä.

Yhtä paljon kuin juoksemisesta tämä kirja kertoo kirjoittamisesta. Miten kirjailijaksi tullaan? Mistä inspiraatio löytyy? Millaista kirjoittaminen käytännössä on? Ja vieläkin enemmän kirja kertoo siitä, kuinka tärkeää jokaiselle olisi tehdä sitä, mitä itse haluaa tehdä. Usko omiin kykyihisi, ota riski ja toteuta unelmasi, sanoo Murakami. Meillä kun ei ole enempää kuin tämä yksi elämä.

Tartu tähän:

1. Jos treenaat juoksua ja haluat vinkkejä ja sparrausta.
2. Jos haaveilet kirjailijan urasta.
3. Jos etsit omaa tietäsi ja haluat rohkaisua unelmiesi toteuttamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti