torstai 15. elokuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta


Vuonna 2007 olin ällikällä lyöty Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjasta Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena). Vierastin vielä siihen aikaan fantasiaelementtejä sisältäviä kirjoja, sillä kaikenlaiset keski/ylä/alamaassa vaeltavat örkit ja muut merkilliset fantasiahahmot eivät missään määrin kiehtoneet minua, realismin vannoutunutta ystävää. Jääskeläisen outo maailma vei kuitenkin täysin mukanaan ja muistan ajatelleeni, että jos fantasia on tällaista, lisää minullekin kiitos!

(Tämäntyyppisen fantasia- ja scifielementtejä sekoittavan kirjallisuuden alalajin nimeksi on nykyään vakiintunut termi uuskumma (new weird). Tyypillistä uuskummalle on fantasiaelementtien tuominen meidän kaikkien tuntemaan reaalimaailmaan.)

Jääskeläisen outo tarina alkaa siitä, kun äidinkielenopettaja Ella Milana saa luettavakseen erään oppilaansa aineen Dostojevskin kuuluisasta romaanista Rikos ja rangaistus. Aine on hyvin kirjoitettu, mutta oppilas kertoo loppuratkaisun menevän aivan toisin kuin Ella Milana itse muistaa. Äidinkielenopettajan epäilykset heräävät: oppilas on tietenkin sepittänyt lopun, koska ei ole jaksanut lukea kirjaa loppuun. Oppilas kuitenkin näyttää Ella Milanalle kirjaa, jossa loppu on oppilaan kertoman mukainen. Todella outoa, ajattelee Ella Milana ja päättää selvittää asiaa tarkemmin kirjastosta.

Kirjastossa tiskin takana istuu virkailija Ingrid Kissala. Ella Milana kertoo hänelle viallisesta kirjaston kirjasta ja Kissala selittää asian johtuvan varmasti painovirheestä kustantamossa. Kun Ella sitten haluaisikin lainata kyseisen kirjan uudestaan tutkiakseen sitä paremmin Ingrid Kissalan silmät välähtivät ja hän nappasi kirjan ennen kuin Ella ehti tarttua siihen. Todellakin outoa ja epäilyttävää.

Ensi näkemältä kaupunki, jossa Ella Milana ja Ingrid Kissala asuvat, vaikuttaa aivan tavalliselta vireältä suomalaiselta pikkukaupungilta. Jotain omituista paikassa kuitenkin on. Koko kaupunki palvoo kuuluisaa kirjailijaa, Laura Lumikkoa, joka yllättäen katoaa ja Jääskeläisen kummallinen tarina pääsee kunnolla alkamaan...

Jääskeläinen onnistuu luomaan maailman, joka on samaan aikaan niin kovin toden tuntuinen ja toisaalta taas aivan hämärä ja outo. Kun lukija tempautuu mukaan pikkukaupungin kummallisuuksiin, kaikki omituiset juonenkäänteet alkavat vähitellen vaikuttaa täysin mahdollisilta ja odotetuiltakin. Jääskeläisen omintakeinen maailma jätti ainakin tämän lukijan hurmaantuneen hämmennyksen valtaan ja tuskin maltan odottaa kirjoittajan uusinta romaania Sielut kulkevat sateessa (Atena), jonka on kerrottu ilmestyvän lokakuussa 2013.

Tartu tähän:

1. Jos inhoat fantasiaa ja scifiä. Voit yllättyä positiivisesti.
2. Jos pidät oudoista tarinoista, joissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
3. Jos haluat tutustua suomalaiseen uuskummaan.

4 kommenttia:

  1. Kiitos ja kukkanen, oi Lukuneuvoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Tämä on suuri kunnia!
      Kiitos sinulle erikoisen hienosta lukuelämyksestä :)

      Poista
  2. Kiitos - pitää ehdottomasti lukea. Hienoa että pidät tällaista blogia!!!
    Telinemies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kehuista ja mukava kuulla, että olet löytänyt täältä itsellesi uusia kiinnostavia kirjoja luettavaksi!

      Poista