tiistai 19. marraskuuta 2013

Philip Teir: Talvisota: avioliittoromaani


”Lastenlasten hamsterin pakastaminen oli Maxin ja Katriinan ensimmäinen virhe sinä talvena, mutta ennen avioeroa virheitä tuli vielä monta.

Onnettomuushan se oli: Max astui hamsterin päälle. Hän tunsi jonkun pehmoisen liikkuvan jalkansa alla, kuuli lattialta merkillistä ja kammottavaa piipitystä, ja sitten olikin jo myöhäistä. Salama, joka oli vasta puolivuotias, pistettiin pussiin ja pakastimen perälle.

Heidän vanhemman tyttären Helenin mitta tuli täyteen, eikä hän suostunut puhumaan vanhemmilleen kahteen viikkoon. Mutta kun Max nyt ajatteli asiaa, hän mietti, mahtoivatko ongelmat alkaa jo marraskuussa.”

Kuusikymppisen pariskunnan Maxin ja Katriinan ongelmat ovat alkaneet jo paljon ennen marraskuuta. Avioliitto on kitkuttanut eteenpäin vuosikausia ilman että kumpikaan on ollut onnellinen. Halveksuvia katseita, ohipuhumista ja välinpitämättömyyttä. Ulospäin kaikki on näyttänyt kuitenkin täydelliseltä: komea koti töölöläisessä arvokerrostalossa, merkittävät urat molemmilla ja kaksi aikuista elämässä hyvin pärjäävää tytärtä.

Tilanne kärjistyy, kun Max hullaantuu nuoreen viehkoon toimittajaan, joka tekee hänestä syntymäpäivähaastattelua sanomalehteen. Max tuntee heräävänsä eloon ja paistattelee nuoren naisen varauksettomassa ihailussa. Hamsterin tapaturmainen kuolema on loppujen lopuksi pikkujuttu siinä sopassa, jonka Max saa ihastumisellaan aikaan.

Töölöläisen kaupunkikodin prameat kulissit romahtavat rytinällä alas Philip Teirin esikoisromaanissa Talvisota: avioliittoromaani (2013 Otava, suom. Jaana Nikula). Kirjan alku lupailee hulvattomaksi farssiksi kääntyvää tarinaa, mutta onneksi Teir pysyy maltillisena ja aika vakavanakin, sillä sellaisen kerrontatyylin hän (ainakin) osaa. Maxin ja Katriinan lisäksi keskeisiä hahmoja tarinassa ovat tyttäret: arjen rutiineihin jämähtänyt Helen ja Lontoon taidepiireissä päämäärättömästi elämänsuuntaa etsivä Eva. Hekin niin kovin onnettomia.

Parisuhdekiemuroiden lisäksi kirjassa nostetaan tarkastelun alle sukupolvien välinen kuilu. Kolmekymppiset kokevat kuusikymppisten saaneen elämässään kaiken niin helpolla: rennon opiskelijaelämän jälkeen vakituisen työpaikan, menestystä ja arvostusta. Kuusikymppiset ajattelevat kolmekymppisistä samalla tavalla: kaikki on tarjoiltu heille kultalautasella, eikä mikään silti kelpaa. Teirin tarkkanäköisyys ja sivaltava kritiikki osuu myös nykytaidepiirien typerään pinnallisuuteen ja näiden teemojen kautta tarina laajenee murentuvan parisuhteen kuvausta suuremmaksi.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea älykkään avioliittodraaman.
2. Jos luulet että muut sukupolvet ovat päässeet helpommalla kuin omasi.
3. Jos haluat tutustua suomenruotsalaiseen nykykirjallisuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti