keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Antti Apunen ja Jari Parantainen: Tuotteistajan taskuraamattu


Mistä tunnistaa gurun? Oman alansa rautaisimman ammattilaisen? Henkilön, jonka kaikki haluavat tilaisuuksiinsa puhumaan ja jonka sanaan luotetaan? Tyypin, jonka palveluksista ollaan valmiita maksamaan vähän enemmän kuin muiden vastaavista?

Gurun tunnistaa siitä, että hän yksinkertaisesti toimii gurumaisesti. Hän julkaisee. Hän esiintyy ja kouluttaa muita. Hän osaa yksinkertaistaa monimutkaisetkin viestinsä. Hän uskaltaa olla asioista jotain mieltä, vaikka se ärsyttäisi tiettyä kuulijakuntaa. Toki hän osaa myös perustella väitteensä. Hänellä on vankka kannattajajoukko, joka vie hänen sanomaansa eteenpäin pyytämättä.

Guruksi ei synnytä, eikä siihen toisaalta vaadita mitään yliluonnollista neroutta. Asiantuntijan on uskallettava ilmoittautua guruksi itse, sitten kun nämä kuusi gurun tunnusmerkkiä täyttyvät. Antti Apunen ja Jari Parantainen ovat julistaneet itsensä tuotteistusguruiksi ja heidän kirjoituksiaan lukemalla vakuuttuu entisestään siitä, että he toden totta taitavat sellaisia olla.

Tuotteistajan taskuraamattu (2014 Talentum) on taattua apus-parantais-laatua. Siinä käydään lyhyesti ja ytimekkäästi läpi ne asiat, jotka on syytä ottaa huomioon palvelujen tuotteistamisessa. Kirjaan uppoutuvat helposti nekin, joita tuotteistaminen aiheena ei lähtökohtaisesti kiinnosta yhtään - niin hauskasti ja mukaansa tempaavasti tämä kaksikko kirjoittaa.

Tuotteistamisessa kaikki alkaa asiantuntemuksen myymisestä ja ensivaikutelmasta. Jos et itse usko itseesi ja asiaasi, ei siihen kukaan muukaan usko. Paketoi palvelusi selkeäksi ja ymmärrettäväksi paketiksi. Epämääräisyys epäilyttää ja karkottaa ostajat. Ole johdonmukainen ja ystävällinen aina. Kivalta tyypiltä on mukava ostaa, inhottavan kanssa ei kukaan halua olla tekemisissä. Opettele myös sanomaan ei. Kaikki asiakkaat eivät ole samanarvoisia ja jotkut vievät resursseja enemmän kuin tuovat kassavirtana takaisin. Yksinkertaisia ohjeita, joiden noudattaminen näyttää käytännön asiakaskokemuksen perusteella olevan yllättävän vaikeaa.

Tuotteistajan taskuraamattu toimii itse esimerkkinä hyvin tuotteistetusta paketista. Lukuja on tasan 50. Ne ovat kaikki kolmen sivun mittaisia. Ne kaikki päättyvät iskulauseeseen, joka kiteyttää luvun tärkeimmän pointin. Kirja on helppolukuinen, tarinallinen ja lennokkaan hauska ja siitä huolimatta tiukkaa asiaa. Mahtavasti tuotteistettu paketti!

Ps. Lukuneuvojan sydäntä ilahduttaa eniten tämä ohje: Luota tarinan voimaan. ”Tunteita herättävä tarina on tuhat kertaa tehokkaampi kuin kliseitä toistava jaaritus.”  

Tartu tähän:

1. Jos haluat tietää, mistä tuotteistamisessa on oikein kyse.
2. Jos haluat parantaa palveluasi millä tahansa sektorilla.
3. Jos haluat lukea hauskan ja mukaansa tempaavan businesskirjan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti