perjantai 10. lokakuuta 2014

Ismail Kadare: Särkynyt huhtikuu

Itäeurooppalaisen kirjallisuuden tarinat ovat harvoin olleet musertavan toivottomia. Vaikka kirjat ovat käsitelleet rankkojakin aiheita (usein sosialistisen diktatuurin ikeessä), niissä pilkahtelee usein valo, usko paremmasta huomisesta. Musta huumori tuo tarinoihin lohtua ja keventää synkkyyttä.

Albanialaisen Ismail Kadaren Särkynyt huhtikuu (2006 Gummerus, ranskannoksesta suom. Annikki Suni) on aivan toisenlainen: se on tragedia ja sen sävy on mustaakin mustempi. Kirja kertoo järkyttävän tarinan Albanian vuoristoylängöltä, jossa ikivanhoihin perinteisiin pohjautuva nk. kanunin laki on edelleen voimissaan ja  säätelee ihmisen koko elämää vauvasta vaariin.

Tunnetuin kanunin osa liittyy verikostoon. Jos tappaa jonkun, on tappaja tapettava myös. Veri on korvattava verellä. Koston kierre on päättymätön ja se loppuu vasta kun kaikki suvun miespuoliset jäsenet on tapettu. Suvun kunnia vaatii koston, eikä poikkeuksia voi tehdä. Kenelläkään ei ole vapautta valita.

Särkyneen huhtikuun tapahtumat saavat alkunsa siitä kun kirjan päähenkilö, reilu parikymppinen Gjorg, väijyy lumihangessa kiväärinsä kanssa veljensä surmaajaa. Gjorgin palattua kotiin veljen verinen paita, joka on roikkunut yläkerrassa muistuttamassa verikostosta, voidaan vihdoin pestä puhtaaksi. Gjorg on palauttanut sukunsa kunnian, mutta hän tietää, että kuukauden suojeluajan päätyttyä olisi hänen vuoronsa kuolla.

Samoihin aikoihin seudulle saapuu kanunin tutkija ja kirjailija Bessian Vorps nuoren kauniin vastavihityn nuorikkonsa Dianan kanssa. Verikosto kiehtoo kirjailijaa, mutta Dianaa vanhat perinteet ahdistavat. Dianan ja tappajan mustaa hihamerkkiä kantavan Gjorgin katseet kohtaavat sattumalta ja se muuttaa heidän molempien elämän.

Särkynyt huhtikuu on sydäntä riipaiseva tarina verikoston perinteestä, josta on käytännössä mahdotonta pyristellä irti. Se on tarina toivottomuudesta, elämän janosta ja täyttymättömästä rakkaudesta. Pysäyttävä lukuelämys, josta vieläkin pysäyttävämmän tekee tieto siitä, että verikoston perinne on joissain maailmankolkissa edelleen voimissaan.

Tartu tähän:

1. Jos pidät riipaisevista ja rankoista kirjoista.
2. Jos Euroopan historia ja sen eri kulttuurit kiinnostavat sinua.
3. Jos haluat lukea vaikuttavan tarinan perinteiden mahdista.

Huom! Särkynyt huhtikuu löytyy todennäköisesti kirjastosi hyllystä heti. Vaikuttava lukuelämys poimittavaksi vaikka heti täksi viikonlopuksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti