keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kari Hotakainen: Kantaja

Kirjan ja ruusun päivänä huhtikuun lopulla kirjojen myyntiä koetetaan vauhdittaa antamalla kirjanostajille kaupanpäälliseksi kirja, joka on tilattu juuri tätä tarkoitusta varten. Ilmaiskirjojen kirjoittajina on ollut kotimaisen kirjallisuuden kovinta kärkeä Jari Tervosta Anna-Leena Härköseen. Tänä vuonna tehtävän oli ottanut vastaan Kari Hotakainen.

Hotakaisen pienoisromaani Kantaja (2015 Kirjakauppaliitto) sijoittuu hautausmaalle ja päähenkilönä kirjassa ajelehtii akateeminen pätkätyöläinen Timo. Teoreettisesta filosofiasta valmistunut nyhverö on saanut tukityöpaikan seurakunnalta suntion apulaisena ja hänen tehtäviinsä kuuluu hautausmaan kunnossapito.

Timo on tyytyväinen työhönsä kuolleiden keskellä, sillä hautausmaalla saa olla rauhassa. Kukaan ei naura pilkallisesti. Kukaan ei osoittaudu petturiksi. Kukaan ei kyseenalaista eikä kritisoi. Elävien parissa elämä on aivan liian ennakoimatonta.

Satunnaisesti Timoa tarvitaan myös kantajana, sillä kaikkiin hautajaisiin ei tule tarpeeksi omaisia – joihinkin ei yhtään ketään. Timon mielestä myös jokainen yksinäinen ansaitsee muistopuheen ja ryhtyy kirjoittamaan niitä itse ja lausumaan salaa haudalla maahanpanemisen jälkeen. Vähitellen hän tajuaa, ettei hänen omasta elämästään saisi edes lyhyttä puhetta aikaiseksi. Eristäytymällä muista ja haikailemalla nuoruudenrakastettunsa Hannelen perään Timo on unohtanut Elää.

Hotakaisen lakonisen toteava tyyli naurattaa, vaikka aihe onkin vakava. Elämässään ajopuuna ajelehtiva miespolo Timo säälittää, mutta Hotakaisen humoristinen tyyli pitää tarinan kepeänä ja hauskana. Tyypillistä Hotakaista on muun muassa seuraava luonnehdinta keski-ikäisestä pariskunnasta: ”Mies oli keskimittainen ja ahkera. Myös nainen oli tylsä.” Ja kyllä minua hymyilyttää.

Hotakainen on myös mestarillinen kiteyttäjä. Kantajassa hän määrittelee koko elämän neljässä lauseessa. ”Elämä on lyhyt ja ainutkertainen. Pitkä ja monimutkainen. Alku hidas, loppu nopea. Keskellä ei tunnu tapahtuvan mitään, mutta tapahtuu kaikki.” Voiko tätä enää tyhjentävämmin sanoa?

Tartu tähän:

1. Jos pidät lakonisen toteavasta tyylistä.
2. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle kirjalle.
3. Jos suomalaisen miehen tarina kiinnostaa sinua.

2 kommenttia:

  1. Lieneekö Hotakaisen uusin kirja, tämä on kannettava kotiin.
    Tutustuttuani Hotakaiseen useamman kirjan verran, en voi olla pitämättä hänen tyylistään.
    Joihinkin romaaneihin Hotakainen on kirjoittanut kovan elämisen kiireen ja vauhtia on, mutta homma pysyy kuosissaan viimeiselle sivulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotakaisen naseva tyyli uppoaa myös minuun ja eritysen paljon pidin tästä Kantajasta, jossa tarina etenee verkkaisesti ja rauhallisesti - ja silti hotakaismaisen humoristisesti.

      Poista