sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta

Norjalaisen Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta (2017 Siltala, suom. Hanna Tarkka) on eroromaani, joka alkaa erosta ja päättyy eroon.

Kolmekymppinen Jon hullaantuu pienen tyttärensä lääkäriin Timmyyn ja tunne on heti molemminpuolinen. Parin kuukauden salatapailun jälkeen molemmat eroavat puolisoistaan, muuttavat yhteen, saavat pari lasta ja elelevät tyytyväisinä yhdessä monta vuotta, muttei sekään onni ole ikuista.

Jonin ja Timmyn viriileihin makuuhuoneleikkeihin (joita kirjassa kuvaillaan melkoisesti!) on aina kuulunut fantasiointi siitä, kuinka Timmy olisi jonkun toisen miehen kanssa. Kun Timmy sitten tapaa lenkkipolulla Haraldin ja alkaa viihtyä tämän kanssa yhä enemmän, avioliitto alkaa rakoilla ja kuvitelmat muuttuvat todeksi. Jonin päähän ei lopulta enää muuta mahdu kuin ajatus Timmystä peuhaamassa metsäpolulla uuden lenkkikaverinsa kanssa.

Gulliksenin kirjaa on monissa arvioissa kuvailtu täydellisen onnellisen avioliiton hajoamistarinaksi, mutta ei kirjan liitto sellaiselta minusta vaikuttanut. Ensinnäkin tarina on kerrottu vain Jonin näkökulmasta, joten Timmyn näkemys loistaa poissaololaan. Vaikka Jonin mielestä kaikki näyttää täydelliseltä, onko toinen osapuoli samaa mieltä? Sitä ei tämä tarina kerro.

Toiseksi Jon vaikuttaa hivenen pakkomielteiseltä henkilöhahmolta jo ennen Timmyn ja Haraldin lenkkituttavuutta. Hän uskottelee lukijalle, toistelee toistamasta päästyään, kuinka poikkeuksellisen ihmeellisestä avioliitosta on kyse, ja tämänkaltainen jankkaava vakuuttelu on epäilyttävää. Kun joku jankuttaaa olevansa jotain, hän harvoin on sitä.

Jonin ja Timmyn kammo tavanomaisuutta kohtaan karauttaa liiton karille. Pari yrittää tehdä kaiken eri tavalla kuin muut. Perinteiset sukupuoliroolit on käännetty ylösalaisin, eikä kumpikaan kahlehdi toista. He jakavat yhdessä avoimesti kaiken, jopa ihastukset ja kuvitelmat. Sängyssä Jon ahdistuu jopa siitä, että heidän seksinsä päättyy aina samaan asentoon kuin kaikilla muillakin norjalaisilla. Joku akrobaattisempi lopetus kuvastaisi heidän spesiaalia suhdettaan paremmin.

Jon uskoo, että heidän suhteensa on niin vahva ja niin erityinen, että se kestää kaiken. Muttei mikään suhde kaikkea kestä ja Jonin pahin pelko käy viimein toteen.

”Mutta juuri pelko voi tuhota meiltä kaiken, eikö niin? Se on niin kuin Shakespearella, juuri kaikki ne epätoivoiset yritykset välttää onnettomuus johtavat suoraan onnettomuuteen. Kun jotkut yrittävät pelastaa itsensä tai toiset, he manaavatkin esiin sen mitä ovat pelänneet.”

Kirjaa kuvaillaan takakannessa avioliiton ruumiinavaukseksi ja sellaista Gulliksenin kirjoitustyyli on. Hän erittelee ja tarkastelee parisuhteen eri vaiheita yhtä viileästi ja etäisesti kuin patologi. Siksi tarina ei iske sydämeen saakka, vaikka se hienosti kirjoitettu onkin.

Tartu tähän:

1. Jos olet joskus rakastunut.
2. Jos olet joskus eronnut.
3. Jos pidät taidokkaasta kielestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti